sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Olen rakastaja - Osa 14

Pitkän tauon jälkeen taas päätin ryhtyä pelaamaan.

Tossa aikasemmin itkin niitä viallisia ladattuja ja siivosin ladattujen kansion, tästä syystä myös Julietin hiukset poistu, joten ne vaihdettiin.

Mutta, pidemmittä puheitta..

---


Tanssiaiset olivat lähestymässä ja Juliet taustastaan huolimatta yritti soitella koulun söpöille pojille, jos joku lähtisi hänen kanssaan tanssiaisiin. Valitettavasti kukaan ei halunnut lähteä Julietin kanssa tanssiaisiin.


Tyttö ei tästä lannistunut. ''Isken sieltä tanssiaisista varmasti jonkun kivan ja söpön pojan!''


Jacob oli korviaan myöten rakastunut Palmiraan ja poika tekstailikin pitkin päiviä tyttöystävälleen.


Nuoret jaksoivat höpistä tunti kausia, vaikka näkivätkin joka päivä. Viikolla koulussa ja viikonloppuisin Palmira vietti aikaa Mellineiden luona.



Juliet odotti kovasti muiden mielipiteen muuttumista hänen suhteen. Juliet harjoitteli puhumista, sillä koulussa esitelmät olivat takkuilleet, kun pojat olivat heitelleet kumin palasia Julietin päälle.
Tyylinmuutoksen jälkeen Juliet oli saanut hyväksyviä katseita, mutta kyllä häntä vielä oudoksuttiin.


Eowynin ura koulumaailmassa ei oikein meinannut tuottaa tulosta. Nainen viettikin usein päivät pianon ääressä, josko hänestä jonain päivänä tulisi musiikinopettaja. Tai kuvaamataidon. Ei sitä koskaan tietäisi.


Julietin suunnitelmaan kuului myös laihduttaminen. Liikuntatunnilla tytöt olivat haukkuneet Julietia läskiksi, mitä tyttö ei todellakaan ollut.


Tanssiaispäivä koitti ja Juliet oli jo valmistautumassa iltaan. Hiukset hän oli laittanut nätisti letille.


Juliet valitsi ylleen valkoisen seilorimekon. Se oli ollut kallis, mutta kannattava ostos.


Myös Jacob oli jo valmistautumassa iltaan. Koululla oli aikaisemman viikon ollut käynnissä äänestys, jonka tulos ratkaistaisiin tänään: ketkä olisivat tanssiaisten kuningaspari?


Eowyn oli reipastunut töissä ja hän olikin saanut tehtäväkseen lukea sijaisopettajan käsikirjaa kotona.


Aika tuntui rientävän ja pian Palmira olikin jo oven takana soittelemassa ovikelloa ja hakemassa Jacobia ja Julietia tanssiaisiin.


Tyttö oli saanut haalittua itselleen limusiinin.


Teinien lähdettyä Eowyn soitti ex-miehelleen, Breandanille. Pari oli selvittänyt välinsä, mutta tulleet siihen tulokseen, että heidän ei kannattaisi jatkaa yhdessä.
Pari keskusteli siitä, kuinka Juliet oli yks-kaks muuttunut ja koska Eowyn oli koulussa töissä, osasi hän sanoa että Julietia kiusattiin.
''Pitäisiköhän meidän muuttaa muualle?'' Eowyn kysyi. ''Jos muutatte, haluan muuttaa myös uuteen kaupunkiin. Haluan yrittää olla läsnä lasteni elämässä, vaikken aikaisemmin ole ollut'', Breandan vastasi.


Tanssiaiset päättyivät ja nuoriso palasi kotiin. Kuikaan pojista ei ollut ihan innostunut Julietin tanssikutsuista, mutta silti Juliet kruunattiin tanssiaisten kuningattareksi, mikä oli hieman noloa, sillä Jacob oli tanssiaisten kuningas.


Juliet oli juuri kerennyt vaihtaa vaatteitaan, kun Eowyn ilmestyi tytön huoneeseen. ''Juliet, minä olen hieman huolissani sinusta'', Eowyn sanoi. ''Miksi ihmeessä?'' Juliet kysyi. ''Tiedän, että sinua kiusataan ja oudoksutaan koulussa. Tuo tyylinmuutos arveluttaa minua ja isääsi''


''Isää? Oletteko sopineet hänen kanssaan? Miksi ihmeessä hän NYT on kiinnostunut meistä?'' Juliet kysyi hämmästyneenä.
''Hän on oppinut läksynsä, luulisin. Emme kuitenkaan ole palaamassa yhteen. Päätimme kuitenkin muuttaa toiseen kaupunkiin, jossa sinua ja häntä kohdeltaisiin paremmin'', Eowyn sanoi.
''Minne me muutamme...?'' Juliet kysyi, mutta Eowyn poistui jo huoneesta.



''Jacob, haluaisin jutella kanssasi''Eowyn sanoi. ''Niin äiti?'' Jacob vastasi.
''Olen puhunut isäsi kanssa, olemme päättäneet muuttaa toiseen kaupunkiin nyt viikonloppuna'', Eowyn sanoi.
''Ootte sopinu faijan kanssa? Millon? Kiinnostaako sitä meidän asiat? Ettekai oo palaamassa yhteen?'' Jacob kyseli ihmeissään.
''Olemme keskustelleet aikuisten tavoin, sivistyneesti'', Eowyn vastasi.
''Mutta entä Palmira, en voi jättää häntä!'' Jacob hätääntyi. ''Tiedän että rakastat häntä. Tiedän myös hänen rikkinäisestä perheestään. Pienen suostuttelun jälkeen, ehkä hän voi muuttaa meidän kanssamme'', Eowyn sanoi.


Perjantaina koulun ja töiden jälkeen Eowyn soitti vielä veljelleen Eomerille. He keskustelivat tovin, jonka aikana Breandan ja Palmira saapuivat.
''Hetkinen, minne olette muuttamassa? Minä voisin muuttaa myös!'' Eomer kyseli puhelimessa.
''Nyt muutetaan Lunar Lakesiin!'' Eowyn hihkaisi.

---

Jep, En kestäny enää noita Paratiisisaaren lagaavia tekstuureja, joten pakko muuttaa.
Miksi Breandan, Eomer ja Palmira pääsevät mukaan? Koska haluan saada Breandanin ja Eomerin haudat, sekä Jacobille vaimon ♥

Ja miksi Lunar lakesiin? Koska siellä en oo vielä kerenny pelaamaan!

Sukupolvi 2:

1. Ole ainakin kahden simin poika- tai tyttöystävä.
2. Aloita seurustelu teininä.
3. Käy treffeillä viiden eri simin kanssa.
4. Löydä SE OIKEA kun olet nuori aikuinen
5. Mene naimisiin heti SEN OIKEAN kanssa, kun mahdollista.
6. Hankkikaa kaksi lasta.
7. Kasvettuanne aikuisiksi, tajuatte että ainut mahdollisuus on erota.
8. Menetä uskosi rakkauteen, älä mene ikinä enää naimisiin.

Sukupolvi 3

1. Tule vihamieheksi äidin tai isän kanssa.
2. Liity joko sairaala- tai liiketalousuralle.
3. Avaa sydämesi viimein rakkaudelle ja ala käydä ulkona etsimässä puolisoa.
4. Käy useilla treffeillä saman simin kanssa muistaen, miten vanhemmille kävi.
5. Mene naimisiin aikuisena.
6. Saakaa poika ja tyttö.
7. Työ on silti ykkönen - saavuta urasi huippu.

Miksi kolmannen sukupolven ensimmäinen kohta on yliviivattu? Koska Juliet vihaa isäänsä, en tiedä miten niiden välit pääs oikeesti viilenee niin rajusti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti